Kohti HCM:a

Palauttelut on nyt palauteltu Paavolta ja katse suunnattu kohti HCM:a ja syksyn muita juoksutapahtumia. Palautuminen hellemaratonista oli yllättävän nopeaa tällä kertaa, vaikka juoksu ottikin koville. Maratonien jälkeen lenkille ei ole yleensä tehnyt mieli moneen päivään, mutta tällä kertaa sekään ei pitänyt paikkaansa, sillä jo maantaina teki mieli juoksemaan!

Aiempien maratonien jälkeen olen yleensä mennyt kevyemmin viikon verran, mutta nyt päätin pitää kaksi kevyttä viikkoa, sillä HCM:n on jo kuuden viikon päästä. En ole aiemmin juossut kahta maratonia noin lähekkäin, joten pikkasen meikäläistä jännittää tuleva koitos. Kunto on kohdallaan, mutta silti kaksi maratonia näin lähekkäin pistää perhosia vatsaan! Myös harjoittelun suunnittelu mietityttää, miten saan paluteltua ja, miten treenata?

Viikko 27: Maanantaina ja tiistaina pidin puhtaasti lepopäivät. Keskiviikkona päätin mennä kokeilemaan Fressin Warrior X ryhmäliikuntatuntia, josta on tullut yksi leppari tunneistani. Talvella tulikin käytyä warriorissa 1-2 kertaa viikossa. Kesää kohden vähensin lihaskuntoa ja lisäsin juoksua. Ennen tuntia lämppäsin 20 minsaa ja tunnilla hikoilin 55 minsaa ja loppulämppä 20 minsaa eli ihan kiva setti tuli vedettyä. Hyvin jaksoin tehdä, vain kyykyissä vähän tuntui kireyttä :) Torstaina kävin palauttelemassa golfin parissa ja kiersin 9 reikää. Perjantaina tuli taas lepäiltyä. Lauantaina kävin  juoksemassa kevyen vitosen lenkin 5,50/ kilometri ja sunnuntaina tein rauhallisen kympin lenkin 5,50-6,00/kilometri. Ihan kiva treeni viikko :)



Viikko 28: Viikko meni vuoropäivinä levätessä ja treenatessa. Viikko alkoi 13,5 kilsan kevyellä lenkillä kilometrivaudin vaihdellessa 5,40-6,12 välillä. Tiistaina lepäilin ja tein lihashuoltoa kotona. Keskiviikkona olin taas Warrior X -tunnilla pihisemässä ja punnertamassa. Tuli tehtyä hyvä treeni! Torstaina pidin lepopäivän ja perjantaina oli vuorossa ensimmäinen vähän reippaampi lenkki maratonin jälkeen. Vedin 13,5 kilsaa 4,49/ kilometri! Juoksu kulki hyvin ja oli mukava juosta. Lauantaina ja sunnuntaina palauttelin vaihteeksi golfin parissa ja molempina päivinä tuli kierettyä 18 reikää. Olen huomannut, että golfin pelaaminen on hyvää palauttelua juoksuun. Hidasta ja rauhallista sekä pitkäkestoista kävelyä pehmeällä alustalla luonnon keskellä.  Kentällä vierähtää noin 2-4 tuntia ja kilsoja tulee 6-12 riippuen siitä, kuinka paljon joutuu palloja etsimään :) Kentällä unohtaa myös työ ym. asiat, kun on keskityttävä tekemiseen eli golf on myös hyvää ajatusten nollausta!


Tällä viikolla palasin normaaliin harjoitteluun. Maanataina tein reippaan 9 kilsan lenkin 4,59/ kilsa ja tiistaina 5 kilsan hölkkälenkin 6,00/ kilsa. Keskiviikkona oli tuttuun tapaan lihaskunnon vuoro Warrior X:n merkeissä ja torstaina palauttelin warriorista ja alkuviikon juoksuista. Viikonlopun ohjelmassa on golfia ja juoksua sokin sokin. Sunnuntaina pitäisi kokeilla sitten vähän pidempää lenkkiä, mutta katsotaan...



Tänään alkoi viimein ja vihdoin kesälomani :) On mukava treenata kohti HCM:a lomalla ja maratonin jälkeenkin saa vielä viikon lomailla. Nyt voi juosta, golfata, levätä ja syödä hyvin, kun ei tartte miettiä aikatauluja! Treeniohjelmani kohti maratonia tulee siltämään kevyitä vitosen lenkkejä ja yhden reippaan lenkin sekä mahdollisesti yhden pitkän lenkin. Palauttaviharjoituksina on venyttely ja golf. Näillä siis mennään kohti HCM:a! HCM:lla tavoitteenani on yrittää juosta alle neljään tuntiin. saas nähdä, miten meikäläisen käy?







Kommentit

Suositut tekstit