Paavo Nurmi Marthon 2017

Terveiset Paavo Nurmi Marathonilta!

Juoksin viime vuonna ensimmäisen kerran Paavo Nurmi marathonin syntymäkaupungissani ja pidin reitistä, vaikka Ruissalon nousut olikin silloin pienoinen yllätys. Päätin kuitenkin jo heti juoksun jälkeen, että paavo on juostava uudelleen ja niinpä lauantaina 1.7. oltiin taas lähtöviivalla. Edessä oli yhdeksäs marathonini ja tämän vuoden toinen marathon. Mitä todennäköisemmin minut tullaan myös jatkossa näkemään paavolla.

Vielä hymyilyttää

Sain treenata terveenä kohti marathonia ja minulla oli jo juostuna onnistunut Tokion marathon ja HCR:n puolikas, jossa juoksin ennätykseni. Vain pientä väsymystä oli ilmassa johtuen työkiireistä tai työstressistä. Varmasti myös sateisella säällä on osuutta väsymykseeni. Saavuin Turkuun jo perjantaina ja ensitöikseni hain kisanumeron ja paidan. Samalla tsekkasin HCM:n städin, johon olin lupautunut kisa-aamuna tunniksi promohommiin. Muuten kisavalmistelut menivät perinteisen hyväksi todetun kaavan mukaan. Perjantaina söin tasaiseen tahtiin 3-4 tunnin välein pieniä ruoka-annoksia ja join vettä. Tein myös noin tunnin kävelylenkin Aurajoen rannassa ja nautin syntymäkaupunkini tunnelmasta. Illalla laitoin juoksukamat kuntoon, kuten olen aina tehnyt ja untenmaille menin klo 22.00 maissa. Raskaan työviikon jälkeen uni tuli nopeasti. 

Lempi maisemani

Lauantaina heräsin vähän aikaisemmin kuin olisin normaalisti herännyt, sillä olin luvannut olla ständillä klo 9.00. Söin kunnon aamupalan ja kävelin vanhempieni luota noin 10 minuutin matkan tapahtumapaikalle aurinkoisessa säässä. Ja ei muuta kuin esitteet esille ja hommiin. Tunti vierähti tosi nopeasti ja oli kiva jutella muiden juoksijoiden kanssa tulevista juoksuista ja tavoitteista. Vähän kyllä jännitti, miten tunnin seisominen vaikuttaa juoksuun eli tuntuuko seisominen selässä ja jaloissa. Sain kuitenkin hyvän fiiliksen juoksuun juttutuokioista. Kello 10.15 purin ständin ja lähdin valmistautumaan koitokseen. Pukuhuoneessa vaihdoin juoksukamat, söin tutun ja turvallisen välipalan eli banaanin ja join hiilihapotonta cokista. Pukkarissa tuli juteltua myös muiden juoksijoiden kanssa niitä näitä ja purettua jännitystä. Vessa tuli myös käytyä muutama kerta, kuten aina ennen juoksua. Sitten reppu säilytykseen ja starttialueelle. Starttialueella lyöttäydyin 4 tunnin jäniksen seuraan. Ajatuksena oli seurata jänistä 40 kilsaan ja sitten ottaa loppukiri, mutta ihan ei homma mennyt putkeen!

Sääennustetta tuli seurattua tänä vuonna ehkä tarkemmin kuin ennen. Johtuikohan sään seuraaminen Suomen vaihtelevasta kesäsäästä? Seurasin pitkin viikkoa ennustetta ja jännitin, millaisessa kelissä juoksen lauantaina. Välillä luvattiin vesisadetta, välillä aurinkoa ja välillä pilvistä, mutta lopulta lauantaille lupailtiin ihan kelpokeliä. Viimeiseen asti kylläkin jännitin, millainen keli on todellisuudessa tulossa, sillä hyvässä muistissa oli viime kesän hellemaraton. Puolille päivin luvattiin kuitenkin puolipilvistä ja noin +20 astetta eli ihan kelpokeliä ja sellainen kelistä tulikin.

Tunnelma tiivistyy

Lähtöalueella tunnelma tiivistyi. Oli puheen sorinaa, nauhojen tarkastelua ja lähtölaukauksen odottelua. Yks kaks kuului "bum" ja sitten lähdettiin matkaan. Pistoolin laukasta odotettiin, mutta varmaankin kakkien yllätykseksi lähettäjän suusta kuului vain "bum", mutta ei ku matkaan lähes 4000 muun juoksijan kanssa. Alkumatkasta oli vähän ruuhkaa, kuten aina ja jouduin etsimään omaa juoksulinjaani ehkä enemmän kuin aiemmissa juoksuissani. Myös jäniksen ilmapallo koputteli ajoittain päätäni, mutta mitäs juoksin niin lähellä jänistä! Alkumatka meni yllättävän hyvin ja kevyesti. Juokseminen tuntui helpolta, jopa liian helpolta ja kevyeltä. Kilometrit menivät kaupunkialueella nopeasti ja minusta oli mukava juosta keskellä kaupunkia yleisön kannustaessa eteenpäin. Juoksu kulki suunnitellun aikataulun mukaan ja ympärillä oli mukavasti juttu seuraa. Oli kiva ja leppoisa tunnelma. Ensimmäisillä juomapisteillä oli vähän ruuhkaa kuten aina. Juomapisteillä toimin tututtuun tapaan eli puolimukia urheilujuomaa ja puolimukia vettä. Pelkkä urheilujuoma on minulle liian vahvaa ja pelkkä vesi taas ei riitä. Geeleihin en ole oikein tottunut, joten varaeväänä minulla on ollut siripiri-glukoosipastillia. Keli oli yllättävän kuuma ensimmäisellä kierroksellä ja satama-alueella kuumuus tuntui erityisesti. Suihkun kautta ei kuitenkaan ainakaan minun tarvinnut juosta! Ruissalossa taas pääsi ihanasti puiden varjoon juoksemaan ja tuuli toi kaivattua viillennystä meille juoksijoille. Välilä tuntui, että myötätuuli vei eteenpäin tai sitten se oli vain toiveajattelua. Ruissalosta kaupunkiin päin juostessa tuuli kääntyi vastaiseksi ja tuntui, että vastatuulta riitti puolivälin krouviin asti. Juoksuvauhti pysyi puolimatkaan asti noin 5:40 per kilsa ja puoliväliin tulin aikataulun mukaan alle kahteen tuntiin. Juoksu tuntui edelleen hyvältä. 

4:00 jäniskyyti oli tänään liikaa

Toiselle kierrokselle lähdettäessä aurinko meni pilvien taakse tuoden meille juoksijoille kaivattua viilennystä. Juoksin edelleen 4 tunnin jäniksen mukana tasaista tahtia eteenpäin kilsavauhdin ollessa edelleen noin 5:40. Juoksu tunti edelleen helpolta, mutta pientä väsymystä kropassa jo tuntui. Juomapisteillä toimin edelleen tutun kaavan mukaan ja 25 kilsan kohdalla otin viisi siripiriä, joista sain lisäenergiaa. Ruissalon silalle noustessa tunsin pientä kipua oikeassa pakarassa ja takareidessä, mutta jatkoin edelleen jänisten tahdissa kohti Ruissalon mäkiä. Noin 27-28 kilsan kohdalla kipu lisääntyi ja päätin ottaa muutaman kävelyaskeleen. Jänikset loittonivat ja tiesin, että neljän tunnin alitus jäi jälleen haaveeksi. Nyt oli edettävä vain askel askeleelta ja kilometri kerrallaan kohti maalia. Etenin Honkapirtille asti vuorotellen kävellen ja juosten. Jotain hyötyä oli nuoruusvuosien kilpakävelytaustastani, sillä pystyin pitämään kävelyvauhdin todella reippaana ja kilsavauhti ei kovin paljoa tippunut. Vähän ennen ennen Honkapirttiä minut tavoitti juoksija, joka oli ollut myös jänisten matkassa mukana. Hän tsemppasi minua ja kehoitti juoksemaan pientä matalaa askelta ja niinpä sain taas juoksurytmistä uudellen kiinni. Sain häneltä myös suolatabletin, joka auttoi ainakin henkisesti. Neljäntunnin jänikset olivat edelleen näkökentässä, mutta silti niin kaukana. Juoksimme vierekkäin aina 34 kilometriin saakka, jolloin minun oli taas käveltävä. Sanoimme heipat ja toivotimme toisillemme tsemppiä loppumatkaan. Jatkoin taas kävellen ja juosten aina satama-alueelle saakka. Mehiläisen ensiapupisteestä satama-alueella sain viimein ja vihdoin kylmäsuihketta sekä pakaraan että takareiteen ja samalla sain uuden juoksuvauhdin päälle. Muutamia kävelyaskeleita jouduin vielä ottamaan, mutta pääsääntöisesti pystyin juoksemaan - jee! Sain nostettua kilsavauhdin 5:40 -5:50 tuntumaan. Alunperin minun piti aloittaa loppukiri Suomen Joutsenen kohdalla, mutta niin ei käynyt. Viimeiset kaksi kilsaa juoksu kulki melkein entiseen malliin, eikä krampista ollut tietoakaan. Oli kiva kuulla "hyvä Pia” huutoja loppumatkasta ja kannustuksesta sai kivasti uutta puhtia juoksuun. Maalisuoralla otin pienen loppukirin, kuten aina pyrin tekemään ja löytyihän se kiri nytkin. 

Kello pysähtyi nettoaikaan 4:07:15 ja bruttoaikani oli 4:07:35. Ihan kelpoaika keliin ja krappiin nähden. Pakaran ja takareiden krampit veivät veronsa juoksustani, mutta sellaista juokseminen välillä on. Tokiossa juokseminen oli helppoa ja lennokasta, Turussa takkuista ja raskasta. Maalia-alueella otin pari mukia vettä sekä mitalli kaulaan. Sitten askeleet kohti stadioinia ja hakemaan ” ruokakassia”. Hetken istuin stadioinilla ennen kuin lähdin kävellen kohti vanhempieni asuntoa. Suihkun jälkeen otin pienet päiväunet ennen iltapalaa. Eipä tarvinnut untakaan kovin kauaa odottaa illalla.

Loppukiri löytyi

Neljän tunnin alitusta lähdin hakemaan, joten en voi olla kovin tyytyväinen juoksuuni. Siihen olen tyytyväinen, että krampista huolimatta en luovuttanut vaan juoksin ja kävelin maaliin ja vielä suht hyvään aikaan. Taas tuli todistettua, että juoksemisesta suurin osa mennään henkisellä puolella ja vain pieni osa on fyysistä.  Olin omassa sarjassani N45 viides ja kaikista maaliin juosseista naisista 43., joten tyytyväinen täytyy olla. Tästä on hyvä jatkaa kohti HCM:a. Kuusi viikkoa on aikaa hoitaa oikea pakara ja takareisi kuntoon. Nyt ohjelmassa on lepoa, kevyttä liikuntaa, venyttelyä ja hierontaa ja sitten aloitetaan taas treenit kohti maratonia.

Urakka ohi

Mielestäni myös tänä vuonna Paavo Nurmi Marathonin järjestäjät onnistuivat hyvin. Juomapisteiden ja ensiavun palvelu toimi hyvin ja myös reittiohjaajat hoitavat hommansa hyvin. Vauhtisammakoiden jäniksille annan täyden kympin. Harmi, että itse jouduin jättäytymään jäniksen hyvästä vedosta ja seurasta jalkakarmpin takia :( 

Myös nimi numerolapussa oli kiva plussa. Sain paljon kannustusta omalla nimellä pitkin matkaa ja se antoi hyvää fiilistä juoksuun. Reitti oli myös minulle mieleinen, ehkä mukavampi kuin viime vuoden reitti. Ainut miinus järjestelyissä oli se, etä sain vasta satama-alueen ensiavusta kylmäsuihketta kramppaavaan jalkaani. 

Kiitos jälleen kerran mukavasta juoksutapahtumasta Paavo Nurmi Marathon. Ensi vuonna uudelleen :)

-pia-