Helmikuun treenit
Hei!
Helmikuun harjoitusohjelma muuttui, kun päätin ilmoittautua Barcelonan maratonille. Helmikuun alku meni tehdessä kovia harjoitusviikkoja. Lauantaina 17.2 tein viimeisen pitkän lenkin ennen maratonia ja perinteisesti juoksen sen Pyhäjärven ympäri. Kilsoja tuli 28 ja aikaa meni komisen tuntia kilometrivauhdin ollessa n. 6.30/ kilometri. Helmikuun viimeisellä viikolla kevensin harjoittelua kohti H-hetkeä. Helmikuun treenikelit olivat hyvin moninaiset ja vauhdikkaammat juoksutreenit siirsin suosiolla juoksumatolle, kun en halunnut vilustuttaa itseäni ennen maratonia. Fressi Tampereen juoksumatot olivat kovilla meikäläisen hikoillessa niillä. Tykkään kyllä juosta ja harjoitella talvella ulkona, mutta kovilla pakkasilla on joskus hengitysvaikeuksia ja toisaalta vetoharjoitukset liukkaalla ja epätasaisella tiellä eivät houkuttele. Harjoitteluinto oli kova ja harjoittelussa oli myös tekemisen meininki, koska tähtäimessä siinsi aurinkoinen ja lämmin Barcelonan maraton.
Helmikuun treenit sujuivat mielestäni hyvin. Salilla tuli tehtyä vähintään kerran viikossa lihaskuntotreeni ja treenin jälkeen juoksin 5-8 kilometrin lenkin. Myös venyttelytunneille ehdin vähintään kerran viikossa ja parhaipina viikkoina kaksi kertaa. Muutaman kerran kävin ohjatulla putkirullaustunnilla ja tein rullausta myös kotioloissa. Hieronta on kuulunut syksystä lähti ohjelmaan ja se on kyllä ollut hyvä satsaus.
Juoksukilsoja tuli yhteensä 249 km. Juoksuharjoittelu koostui viikkotasolla yhdestä reippaasta 8-12 km lenkistä tai 5-7 x 1 km:n vedoista, yhdestä pitkästä lenkistä (20-28 km) ja 3-4 pk-lenkistä (5-12 km). Harjoitusviikot oli rytmitetty kovaan, keski raskaaseen ja kevyeen viikkoon.
Uutta puhtia harjoitteluun toi myös liittyminen Tampereen Maratonklubiin ja valinta Sportyfeel Special Squad-joukkoon. Sportyfeel Special Squad koostuu valikoiduista vaikuttajista ja urheilijoista, jotka treenaavat osallistuakseen Helsinki City Runnin Dayn juoksukilpailuun.
Mukavaa maaliskuuta ja kepeitä askelia!
-pia-
Helmikuun harjoitusohjelma muuttui, kun päätin ilmoittautua Barcelonan maratonille. Helmikuun alku meni tehdessä kovia harjoitusviikkoja. Lauantaina 17.2 tein viimeisen pitkän lenkin ennen maratonia ja perinteisesti juoksen sen Pyhäjärven ympäri. Kilsoja tuli 28 ja aikaa meni komisen tuntia kilometrivauhdin ollessa n. 6.30/ kilometri. Helmikuun viimeisellä viikolla kevensin harjoittelua kohti H-hetkeä. Helmikuun treenikelit olivat hyvin moninaiset ja vauhdikkaammat juoksutreenit siirsin suosiolla juoksumatolle, kun en halunnut vilustuttaa itseäni ennen maratonia. Fressi Tampereen juoksumatot olivat kovilla meikäläisen hikoillessa niillä. Tykkään kyllä juosta ja harjoitella talvella ulkona, mutta kovilla pakkasilla on joskus hengitysvaikeuksia ja toisaalta vetoharjoitukset liukkaalla ja epätasaisella tiellä eivät houkuttele. Harjoitteluinto oli kova ja harjoittelussa oli myös tekemisen meininki, koska tähtäimessä siinsi aurinkoinen ja lämmin Barcelonan maraton.
Helmikuun treenit sujuivat mielestäni hyvin. Salilla tuli tehtyä vähintään kerran viikossa lihaskuntotreeni ja treenin jälkeen juoksin 5-8 kilometrin lenkin. Myös venyttelytunneille ehdin vähintään kerran viikossa ja parhaipina viikkoina kaksi kertaa. Muutaman kerran kävin ohjatulla putkirullaustunnilla ja tein rullausta myös kotioloissa. Hieronta on kuulunut syksystä lähti ohjelmaan ja se on kyllä ollut hyvä satsaus.
Juoksukilsoja tuli yhteensä 249 km. Juoksuharjoittelu koostui viikkotasolla yhdestä reippaasta 8-12 km lenkistä tai 5-7 x 1 km:n vedoista, yhdestä pitkästä lenkistä (20-28 km) ja 3-4 pk-lenkistä (5-12 km). Harjoitusviikot oli rytmitetty kovaan, keski raskaaseen ja kevyeen viikkoon.
#newbalance #sportyfeel |
Mukavaa maaliskuuta ja kepeitä askelia!
-pia-
Kommentit
Lähetä kommentti