Juoksuvuosi 2017


Miten kausi 2017 sujui?



Harjoittelun tavoitteet:
Ajatuksena oli satsata enemmän liikkuvusharjoitteluun ja vauhtikestävyyden kehittämiseen, koska koin ne selkeänä ongelmana juoksussani edellisenä vuonna. Lihaskuntoharjoittelussa oli tarkoitus ottaa ohjelmaan mukaan maksimi- että nopeusvoimaharjoittelua. Tavoitteena oli lisätä myös mäki- ja loikkaharjoituksia.

Liikkuvuusharjoittelua tuli tehtyä enenmmän kuin edellisenä vuonna, mutta vieläkin sen suhteen olisi parannettavaa. Ohjatuilla venyttelytunneilla kävin ahkerasti, mutta kotioloissa venyttely oli aika vähäistä. Jalkapohjia tuli hierottua ahkerasti golfpalolla etenkin pitkien lenkkien jälkeen ja loppukesästä hieronta tuli myös säännölliseksi osaksi kehonhuoltoa.
En ole oikein koskaan viihtynyt salilla, mutta nyt olen muutamia vuosia käynyt säännöllisesti salilla ja salitreenin vaikutuksen olen kyllä huomannut mm. juoksuasennon säilymisessä pitkillä lenkeillä ja maratoneilla. Lihaskuntoharjoittelu pysyi edelleen enemmän kestovoiman puolella ja erilaiset kuntopiirit ovat minun juttuni. Mitä rankempi kuntopiiri, sitä paremmin sytyn! Jonkin verran tuli talvella tehtyä nopeus- ja maksimivoimaharjoitteita. Lihaskuntoharjoittelun puolella olisi vielä kehitettävää ja monipuolistettavaa ensi vuonna. Tokion maratonille treenatessa juoksumatosta tuli ystäväni ja opin hyödyntämään mattoa erilaisissa treeneissä.


Juoksuharjoittelu monipuolistui vuoden aikana ja sain Vauhtisammakon juoksukoulusta hyviä vinkkejä treeneihin. Juoksuharjoitteluni koostui yhdestä pitkästä lenkistä, 1-3 lyhyestä lenkistä ja yhdestä reippaasta (kovasta) lenkistä tai vedoista. Loikka- ja mäkiharjoittelua en toteuttanut kuin juoksukoulussa, vaikka suunnitelmat olivat ihan muuta. Juoksin lenkkini kuitenkin mäkisessä maastossa, joten mäkiä tuli ihan kiitettävästi reitin varrelle. Se hyvä puoli myös on, että kotiin joudun juoksemaan aina pitemmän tai lyhyemmän mäen kautta. Jotain hyötyä on siitä, että asuu mäen päällä :) Kilometritavoitetta ei tälle vuodelle ollut, mutta kilsoja tuli mahtavat 2050 km 😀

Vappujuoksu
Kisatavoitteet:
Tavoitteena oli juosta kolme maratonia tasaisin välein ja kokeilla polkujuoksua. Myös Wihan kilometrit siinsi silmissä. Lähdin hakemaan myös neljän tunnin alitusta maratonilla.

Juoksin kauden aikana neljä maratonia, mutta en ihan tasaisin välein.  Juoksin myös yhden puolikkaan ja kokeilin polkujuoksua sekä Pyynikillä että Islannissa. Sekä puolikkaalla että maratonilla juoksin ennätykseni, joskin neljän tunnin alitus jäi vielä ensi vuodelle. Lähellä se oli, mutta toisaalta niin kaukana!

Juoksukausi 2017 alkoi Tokion maratonilla helmikuussa. Tokio oli kaikinpuolin upea kokemus ja siellä voisin juosta uudelleen. Järjestelyt sujuivat hyvin ja kannustus reitin varrella oli aivan mahtavaa koko matkan ajan. Reitti oli tasainen ja kulki kuuluisempien nähtävyyksien ohitse. Aikani oli 4:03:16.
Toukokuussa oli edessä kauden ainut puolikas HCR:lla. Helsingissä oli jälleen mahtava tunnelma ja upea keli. Juoksin neljännen kerran HCR:lla ja paransin puolikkaan ennätystäni kahdella minuutilla ja ennätykseni on nyt 1:46:24. Heinäkuussa lähdin hakemaan Paavo Nurmi Maratonilla neljän tunnin alitusta. Ihan putkeen ei maraton mennyt, kun oikea takareisi ja pakara alkoivat oireilla 27-28 kilsan kohdalla. Maaliin juoksin kuitenkin ihan kelpoaikaan 4:07:15, kiitos reippaan alkuvauhdin.
Elokuussa oli vuorossa HCM, jonka juoksin nyt kuudetta kertaa ja tämän vuotinen maraton jäi kyllä myrskyn takia ikuisesti mieleen. Sain myrskyn niskaani noin 38 kilometrin kohdalla ja maaliin saavuin likomärkänä, mutta hymyssäsuin aikaan 4:19:56. HCM:n jälkeen päätin juosta vielä yhden maratonin ja niimpä ilmoittauduin Zagrebin Maratonille, joka juostiin lokakuun alussa. Zagrebin Maraton oli kiva ja pieni kaupunki maraton ja järjestelyt toimivat hyvin. Juoksin Zagrebin kaduilla ennätykseni 4:01:15 (4:00:20) ja neljän tunnin alitus jäi harmittavan lähelle. Kaikkia kisoja voin suositella ja niistä löytyy kisaraportit blogistani.

Juoksuvuosi 2017
Paljon olen saanut vuoden aikana kokea ja monia ihania muistoja on jäänyt niin harjoittelusta, matkoista kuin kisoista. Kuuluminen jälleen HCR Street Teamiin toi mukavia promokeikkoja juoksutapahtumien yhteyteen, tsemppiä harjoitteluun sekä uusia mielenkiintoisia juoksututtavuuksia.
Saan myös olla tyytyväinen, sillä olen saanut treenata terveenä, eikä mitään suurempia kremppoja ole ollut. Ikä on tuonut omat haasteensa etenkin harjoittelusta palautumiseen. Ravitsemusopintojeni kautta olen kiinnitänyt entistä enemmän huomiota myös oman ruokavaliooni ja positiiviset muutokset olen huomannut niin harjoittelussa kuin maratoneilla. Olen yrittänyt kiinnittää huomiota myös nukkumiseen.

Ihan ei kausi 2017 mennyt suunnitelmien mukaan, mutta olen tyytyväinen sekä harjoitteluuni että kisoihini. Tästä on hyvä jatkaa kohti juoksuvuotta 2018!

Hyvää Uutta Vuotta ja kepeitä askelia vuodelle 2018!

-pia-






Kommentit

Suositut tekstit